Tilannekuvakatsaus opiskelijoille 5.3.2021

Tautitilanne on pääkaupunkiseudun alueella erittäin vakava ja herkästi leviävät virusmuunnokset lisäävät riskiä tilanteen nopealle pahenemiselle. Viruksen leviämisen torjunta lähikontakteja rajoittamalla ja hygieniaohjeita noudattamalla on nyt keskeistä - ja jokaisen yksilön vastuulla. Lähikontaktit on pidettävä minimissään.

Omniassa olemme onnistuneet hoitamaan koronatilanteen hyvin, ja pidetään huolta, että näin toimitaan myös jatkossa. Meidän jokaisen vastuu on huolehtia itsestä ja läheisistämme. Seuraamme viranomaisten antamia määräyksiä ja linjauksia. Mahdollisista muutoksista tiedotamme välittömästi.

Opetuksen ja -ohjauksen toteuttaminen 8.3.2021 alkaen

Lukujärjestyksen mukainen ryhmille suunnattu opetus toteutetaan kokonaan etänä. Työelämässä tapahtuva oppiminen ja näytöt voidaan toteuttaa suunnitelman mukaisesti työelämää koskevia ohjeita noudattaen.

Välttämätön lähiopetus, -ohjaus ja -tuki on turvattu etäopetuksen aikanakin. Se perustuu aina opiskelijan yksilölliseen tarpeeseen. Sillä varmistetaan opiskelujen aloittaminen, opintojen eteneminen ja valmistuminen sekä opiskelijan hyvinvointi. Välttämätöntä lähiopetusta tai -ohjausta toteutetaan niin, että tilassa on yhtä aikaa maksimissaan 6 henkilöä. 

Ylioppilaskirjoitusten osalta ohjeistetaan erikseen niitä opiskelijoita, joita järjestelyt koskevat.

Opiskelijapalvelut

Opiskelijahuollon ja opiskelijaterveydenhuollon sekä InfoOmnian opintotoimistopalvelut jatkuvat ensisijaisesti etäpalveluina. Tarvittaessa opiskelijan kanssa sovitaan lähitapaaminen Omnian linjauksia ja turvallisuusohjeita noudattaen. 

Ruokajakelu

Etäopetuksessa olevien opiskelijoiden ruokakassien nouto on kerran viikossa torstaisin klo 13 - 16. (Huom. noutoaika muuttunut.)

Tilaus tulee tehdä ennakkoon Wilmassa. Lomake löytyy Wilman sinisen yläpalkin Lomakkeet-valikosta (tai yläpalkin kolmen pisteen alta). Voit myös katsoa ohjevideon ruokakassien tilauksesta.

Tilaus- ja noutoaikataulu:

vko 10 (8.-12.3.)

vko 11 (15.-19.3.)

vko 12 (22.-26.3.)

Kysely: Koronan vaikutukset opiskeluun ja oppimiseen (vastausaika 1. – 14.3.)

Viime keväänä toteutettiin kysely etäopetuksesta, jolla saatiin hyvää ja kehittävää palautetta. Nyt on aika uudelle kyselylle.

Haluamme kuulla mitä opiskelijoille kuuluu ja miten Omniassa etäopetuksen järjestäminen on onnistunut. Kyselyn perusteella parannamme toimintaamme ja välitämme kiitoksia onnistumisista!

Vastaaminen tapahtuu oman koulutusmuodon kyselyllä 1. – 14.3.2021 välisenä aikana:

Mikäli kyselyn linkki ei toimi, oman koulutusmuodon kysely löytyy Wilmasta yläpalkin Kyselyt-välilehdeltä tai kolmen pisteen alta.

Etäopiskelun tekninen tuki

Omnian opiskelijoille on luotu oma Teams-kanava etäopiskelun tueksi. Tiimi on kaikille opiskelijoille avoin.

Näin liityt kanavalle  

  1. Siirry Etäopetuksen tekninen tuki -tiimiin
  2. Kirjaudu tarvittaessa Omnian tunnuksillasi 
  3. Valitse käyttötapa 
  4. Olet tiimissä! 

Suosittelemme työpöytäversion asentamista jossain vaiheessa omalle koneellesi.  

Tiimin kautta DigiTutorit järjestävät teknistä tukea ja neuvontaa etäopiskeluun, sekä käydään keskustelua ja jaetaan hyviä vinkkejä keskenämme. Autamme mm. laitteiden ja palveluiden käytössä, tunnuksissa ja salasanoissa, sekä Omnian käyttämissä järjestelmissä.  

Voit myös ottaa yhteyttä DigiTutoreihin: tässä ohjeet.